American Curlit ja Manxit

       

***Meillä on pentuja***

Tervetuloa Fin*Diipadaapa kissalan sivuille!

Täältä löydät tietoa kasvattamistani roduista sekä kissalan asukkaista.

 

 

Mistä kaikki sai alkunsa..

Asuin lapsuuteni maalla, ja jostain meille muutti asumaan hännätön valkokilpikonna maatiainen. Se sai nimen Emokatti. Kissa oli tietenkin huomiota herättävän näköinen ja lisäksi hurjan viisas, kyläkunnan tunnettu ja arvostettu kissa. Sen jälkeen minulla oli joitakin maatiaisia, joille kävi niin kuin ulkona vapaasti liikkuville kissoille helposti käy..

Kun sitten taas aloin kissaa kaipaamaan, tuli mieleen tuo hännätön Emokatti. Halusin kuitenkin kissan jonka taustat ovat tiedossa, joten päädyin rotukissoihin ja tietenkin manxiin.

Ajatuksenani ei ollut näyttelyttää saati kasvattaa kissoja, mutta kuinkas vaan kävikään.. Ensimmäisellä manxillani, Maialla, päätettiin teettää pennut kasvattajansa D'manns kissalan nimiin, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Tähän mennessä olin jo etsinyt toista rotua meille, ja löytänyt näyttelyistä curlin. Olin etsinyt tietoa, jutellut kasvattajien kanssa ja hakenut pennun kotiinkin. Curlissa ihastuin sen ihastuttavaan ilmeeseen, helppohoitoiseen turkkiin ja vallattomaan luonteeseen.

Tintin kanssa aloin ravata näyttelyissä ja kissaharrastus sai minusta oikein kunnon otteen. No, olihan se kasvattajanimi hankittava. Sitten alkoikin kuumeinen miettiminen nimen suhteen. Aina kun olin jo vaihtoehdoista varma, tulikin uusia vielä kivempia vaihtoehtoja mieleen, lopulta aloin jo kyllästyä ja mietin että olkoot joku diipadaapa vaan... Ja siinä se oli, tarpeeksi pöhkö nimi makuuni.

 

Fin*Diipadaapa kasvattajanimi hyväksyttiin FIFé:ssä 06/2007

 

Copyt Fin*Diipadaapa